Jassåå. Päivä taas kulunut. Laihdutus etenee hyvää tahtia, tänään tuli pelattua jalkapalloa ja syötyä oikein terveellisesti - aamiaiseksi muroja ja leipää, lounaalla jugurttia ja leipää, päivällä perunoita ja kalaa, nyt illalla lisää leipää. Ratkesin kyllä jäätelöön, mutta koska pelasin jalkapalloa niin hyvän tovin ja tein vielä punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä päälle, uskon, että plussan puolella ollaan, ts. että kaloreita meni enemmän kuin tuli.
Itse asiassa aloitin laihduttamaan jo kesäkuun alusta. Koska paino on pudonnut siitä noin 2 kiloa ja koska olen kuitenkin lähes joka päivä syönyt sekä jäätelön että jonkin leivonnaisen kahvin kanssa, olen melko varma, että jättämällä nämä pois pystyn vauhdittamaan laihtumista. Luulisin, että joku pieni jäätelö on joku 200-300 kaloria, samoin kuin joku pieni leivonnainen. Voi tietysti olla, että kun tuo määrä ravintoa putoaa pois, joutuu korvaamaan sen jollakin, mutta uskoisin, että vähintään 300 kaloria pystyn noilla nipistämään päivässä pois. Luulisi, että se vauhdittaisi matkaa kohti tavoitetta!
Tietysti on niin, että pelkkä laihtuminen ei riitä, sillä kuten jo aiemmin sanoin, keskeinen syy alemmuuteeni on sosiaalisen kanssakäymisen hankaluus, voisi jopa sanoa: täydellinen kädettömyys. Eli vaikka luulen, että pystyn saavuttamaan ainakin lähes ylemmän tason ulkonäön, parisuhdemarkkina-arvoni ei kuitenkaan tule kohoamaan kuin korkeintaan keskitasolle, jos siihenkään, koska en vain osaa puhua tuntemattomille ihmisille mitään. Yritän sitä parantaa, mutta vaikeata se tulee olemaan; lohdullista lienee kuitenkin se, että kaupunki, jossa asun, on sen verran suuri, että jos satunkin munamaan itseni yrittäessäni olla sosiaalinen, en joudu kohtamaan niitä ihmisiä, joiden edessä itseni olen nolannut, kovinkaan todennäköisesti uudestaan. Toisin oli vielä silloin kun asuin maaseudulla; ja voin hyvin kuvitella, kuinka surkeata olisi olla yleisesti tunnettu ATM jossain pienessä kunnassa.
Eli vielä kerran rautalankaversiona: Tällä hetkellä markkina-arvoni on yksinkertaistettuna jokseenkin seuraava: (-KTM:n ulkonäkö) + (ATM:n sosiaaliset taidot) = n. +ATM. Tavoite taas on seuraava: (-YTM:n ulkonäkö) + (-KTM:n sosiaaliset taidot) = n. KTM. Joku voisi tietysti väittää, että sosiaaliset taidot painavat parinvalinnassa paljon enemmän kuin ulkonäkö, ja näin voi hyvin ollakin, mutta koska tunnen miehiä, jotka ovat sosiaalisesti hyvin kömpelöitä mutta joilla on ollut paljonkin naisia, koska ovat verrattain komeita, uskon - ja totisesti toivon - että kun vain on ulkonäköä tarpeeksi, joku nainen ottaa sitten vaikka väkisin. Ja toivossa on hyvä elää!

No comments:
Post a Comment