Viikonloppu kului jalkapallon, kalastuksen ja baareilun merkeissä, tässä järjestyksessä, sekä perjantaina että lauantaina. Ensin hieman jalkapalloa, sitten kalaan, jonka aikana tuli juotua myös olutta, ja lopuksi baariin, jossa tuli juotua lisää olutta. Muuta alkoholijuomaa en oikein juokaan, siitäkin huolimatta että kalja on jokseenkin pahaa; mutta olen kuitenkin kehittänyt sitä kohtaan melko hyvän toleranssin, niin että kyllä se alas menee; ja sitä paitsi kaikki muut alkoholijuomat ovat vielä pahemman makuisia.
Kaikki yllämainitut aktiviteetit alkoivat poikaporukassa, joten kyseessä oli ns. male bonding eli homososiaalisuus, ts. vaikka naisia ei mukana ollutkaan, oli kyseessä naisten sorto ja alistus pahempaa laatua. Jokainen jalkapallon potku oli symbolinen potku kohti naista, jokainen virvelinheitto oli symbolinen loukkaus naista kohtaan, samoin kuin jokainen kulunut kalja oli symbolinen naisen hyväksikäyttö.
Mutta koska blogin aihe oli kertoa yrityksestä hankkia naisia, kirjoitetaan nyt jotain siitäkin. Sillä saralla tosin ei paljon mainittavaa ole. Luulen, että yksi tyttö katsoi minua hieman pitempään, mutta en osaa sanoa, katsoiko hän minua tarpeeksi pitkään: eli katsoiko hän minua siksi, että olisi toivonut minun tekevän asialle jotain, vaikkapa mennä puhumaan, vai katsoiko hän minua vain sen verran, että suoritti arviota, kannattaako minua katsoa lainkaan. Joka tapauksessa tätä mietin perjantaina baarissa monta tuntia, ja lopulta kun jossain vaiheessa kiersin baarin ympäri enkä nähnyt häntä, päättelin, että hän oli jo lähtenyt.
Launtaina kun olimme kalassa, kaksi tyttöä huuteli joltain mökiltä meitä sinne käymään - ja tottahan toki me menimme. Tämä oli tietysti minulle surkea tilanne, koska A) tytöt olivat oikein tavoiteltavan näköisiä, ja koska B) kolmesta kalakaveristani kaksi ovat melko lailla YTM:ä ja se kolmaskin vahvaa keskitasoa. Eli ainoa mahdollisuus olisi ollut se, että toinen tytöistä olisi ollut ns. sielunkumppani. Vaikka en oikein sanaa suustani saanut, osasin kyllä arvioida, että ei ollut. Itse asiassa ko. olevat tytöt olivat melko rasittavia, ja koska kukaan meistä ei vielä ollut humalassa, emme sinne pitkäksi aikaa jääneet.
Kalastuksen jälkeen joimme hetken pussikaljaa, ja sen jälkeen lähdimme baariin. Tapasin joitain vanhoja lukiokavereitani, mikä oli jokseenkin kiusallista, koska kuten sanottu, en osaa "vaihtaa kuulumisia". Keskustelu sujuikin niin, että he kysyivät ensin kysymykset, jonka jälkeen kysyin itse samat kysymykset. Lopulta se hetki, jolloin puhuminen taantuu epämukavaksi hiljaisuudeksi, on se cue, jolloin täytyy "lähteä hakemaan lisää juotavaa" tai jotain vastaavaa. Muuta launtaina ei oikein tapahtunut.

No comments:
Post a Comment